Toimintatapoja tuen antamiseksi Lukivaikeuksiselle
Opiskelijan henkilökohtainen ohjaus.Anna opiskelijalle aikaa ja ohjaa häntä hänen yksilöllisten tarpeidensa mukaan opiskelulle asetettujen tavoitteiden suuntaisesti.
Lisäaika tehtävien suorittamiseen.
Anna opiskelijalle tarvittaessa lisäaikaa tehtävien suorittamiseen. Tarjoa myös mahdollisuutta täydentää tai korvata kirjallisia tehtäviä suullisesti ja käyttää kirjallisissa tehtävissä apuna tekstinkäsittely- ja oikolukuohjelmia.
Huomion kiinnittäminen opettajan omaan ilmaisuun.
Anna ohjeet selkeästi ja havainnollista puhettasi tekemällä tai esitä kuvamateriaalia ja piirroksia. Kirjoita lyhyttä ja ymmärrettävää tekstiä. Varmista, että antamasi ohjeet on ymmärretty.
Huomion kiinnittäminen opetusmateriaalin sisältöön ja ulkoasuun.
Ilmaise asiat ymmärrettävästi, käytä tekstissä tarpeeksi isoa kirjasinkokoa (14 – 16) ja selkeätä ulkoasua (värit, jäsentely, kirjasinlaji).
Monipuoliset ilmaisutavat.
Kirjoittaminen on tärkeä opiskelun taito, mutta käytä myös muita keinoja. Tehkää äänitteitä ja videoita, suunnitelkaa ja toteuttakaa näytelmiä, elokuvia, kuunnelmia ja näyttelyitä. Kannattaa muistaa, että ryhmässä työskentely edistää monen lukivaikeuksisen oppimista.
Lukivaikeus otetaan huomioon myös arvioinnissa.
Lukivaikeuksisen oppijan arvioinnin tulee olla laadullista ja sen tulee kohdistua koko oppimisprosessiin. Tue myös oppijan itsearviointitaitojen kehittymistä.
Seija Oilunkaniemi, äidinkielenopettaja,
lukiopettaja, Kiipulan aikuiskoulutuskeskus.
Apukeinot ja -välineet
Tabletti ja sen luku/kirjoitusohjelmat apuvälineenä
Nauhurit, tallentimet ja nauhoittavat mp3-soittimet
Tietokoneohjelmat ja -sovellukset
Kamerat, kännykkäkamerat ja videokamerat
Celian äänikirjat
Hyvä pointti tuo, että kirjoittaminen on tärkeä opiskelun taito, mutta on hyvä on muistaa käyttää myös muita keinoja. Täytyy itsekin ottaa opetuksessa enemmän mm. äänitteitä ja videoita erilaisten tehtävien toteuttamiseen. Esim. työssäoppimispaikan esittelyyn myös pienimuotoinen traileri tai elokuva iMovie - sovellusta hyödyntämällä voisi olla opiskelijoille motivoivaa.
VastaaPoistaHyvä lisäys, Pia.
VastaaPoista