torstai 18. elokuuta 2016

LUKI-vaikeuden määritelmä ja miten se vaikuttaa oppimiseen




 LUKI-vaikeuden määritelmä ja miten se vaikuttaa oppiseen



Lukivaikeus määritellään lukemisen ja kirjoittamisen erityisvaikeudeksi. Sitä ilmenee noin kymmenellä prosentilla väestöstä, aikuisista noin kuudella prosentilla. Silti jopa noin kymmenen prosenttia aikuisista kokee eri asteisia ongelmia lukemisessa. Tällöin lukeminen on hidasta ja siihen kuluu kohtuuttoman paljon aikaa, virheitä tulee helposti tai luettu teksti ei tartu päähän vaikka miten yrittäisi.

Lääketieteen ICD-10 tautiluokituksen mukaan lukivaikeus on "erillinen, merkittävä lukutaidon kehittymisen puute, joka ei selity yksinomaan älykkyydestä, näön epätarkkuudesta tai riittämättömästä kouluopetuksesta. Luetun ymmärtäminen, luettujen sanojen tunnistaminen, ääneen lukemisen taito ja lukemista edellyttävien tehtävien suorittaminen voivat kaikki olla puutteellisia". Lukivaikeuteen voi liittyä kirjoittamisen vaikeus tai se voi olla erillinen vaikeus. Toisin sanoen ihmisellä voi olla ongelmia lukemisessa, kirjoittamisessa tai molemmissa.

Lukivaikeudella, lukihäiriöllä, dysleksilla ja sanasokeudella tarkoitetaan kaikilla samaa ilmiötä. Yleisessä kielenkäytössä puhutaan lukihäiriöstä lievempiasteisten vaikutusten  yhteydessä, dysleksiasta puolestaan silloin, kun kyse on vaikeammasta toimintahäiriöstä.

Lukemista hidastaa tekstin keskeisen asian löytämisen vaikeus. Tämä hidastaa myös kirjoittamista, koska tekstin kirjoittaminen ja jäsentäminen kokonaisuuksiin vaikeutuu. Pitkien ohjeiden muistaminen on vaikeaa työmuistin ongelmien takia.

Tekstissä  äänteet ja kirjaimet sekoittuvat toisiin, kirjaimet vaihtavat paikkaa tai puuttuvat kokonaan. Käsialasta tulee kömpelöä. Äänteiden tunnistamisen vaikeudesta seuraa se, että vaikeus koskee myös vieraita kieliä. Vierasperäiset ja toisiaan ääniasultaan muistuttavat kirjaimet (t - d, p - b) sekaantuvat toisiinsa. Ongelmia aiheuttavat myös lyhyet ja pitkät vokaalit (esimerkiksi aa tai ii) ja kaksoiskonsonantit (esimerkiksi kk tai pp).
Lukivaikeudessa ei kumminkaan ole kyse ymmärtämisen vaikeudesta.

Erilaisten oppijoiden liitto Ry.
Hintikka, A., Stranden, K. Tyhmästä ja laiskasta Einsteiniksi. Hero Edita 1997.
Thompson, M.E. Dyslexia: a teaching handbook. Whurr 1994.

2 kommenttia:

  1. Mielestäni tässä tuodaan selkeästi ja ymmärrettävästi esille se, mitä lukivaikeudella tarkoitetaan. Ammatillisessa oppilaitoksessa on monia opiskelijoita, jotka tarvitsevat erityistä tukea lukemiseen, kirjoittamiseen tai molempiin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoitus kirvoitti miettimään vieraiden kielten opetusta ja etenkin niiden lasten ja nuorten kohdalla, joilla on erilaisia lukemisen ja kirjoittamisen sekä tekstin tuottamisen ja ymmärtämisen vaikeuksia. On sitten kyse ns. kantaväestöön kuuluvista oppijoista, jotka opettelevat vieraita kieliä tai maahanmuuttajia, jotka opettelevat tunnetusti vaikeaa suomenkieltä. Itselleen vieraiden kielten oppimisessa kyseiset oppijat ovat kaikki samalla viivalla. Tosin motivaatiossa voi olla eroja ?

    VastaaPoista